KIRKONKYLÄN KOULUN PUOLESTA KANNATUSYHDISTYS RY.


Yhdistys on perustettu 7/2017. Yhdistyksen tavoitteena on ollut ensisijaisesti turvata lapsille terveellinen koulutaival eli saada uusi koulu Kylmäkosken taajamaan. Kylmäkosken uusi koulu valmistuukin syyslukukaudeksi 2019.

Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Akaan kaupungin kanssa uuden koulun valmistumisen eteen sekä valmisteluvaiheessa että käytännön työssä talkootyönä yhdessä aktiivisten kuntalaisten kanssa. Yhdistys on luvannut tukea sekä koulutyötä että koululla tapahtuvaa harrastustoimintaa keräämällä rahaa niihin toimintoihin, joita Akaan kaupungin ei ole lakisääteisesti välttämätöntä hankkia.

Tällä tavoin yhdistys haluaa tukea sekä koululaisten että koulun muiden käyttäjien mahdollisuuksia laajempiin oppimis- ja harrastusmahdollisuuksiin. Tavoitteenamme on kerätä vähintään 150 000€. Varoja tullaan keräämään erilaisilla myyntituotteilla ja tapahtumilla sekä rahankeräysluvan suoman rahankeräyksen avulla.

Mukaan toimintaan tarvitaan aktiivisia tekijöitä, jos koet että sinulla on jotain annettavaa niin ota yhteyttä:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tue toimintaamme ja liity jäseneksi:

Jäsenmaksu 10 € tai kannatusjäsenmaksuna vapaavalintainen summa.
Pankkiviitteeksi jäsenen nimi.

Osuuspankki

FI11 5488 4320 0567 75

 

 

 

 

KANNUSTAJAT-OHJELMA

Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys ry on valittu Pirkanmaan osuuskaupan Kannustajat -ohjelmaan ajaksi

1.1. - 30.06.2019.


Yhdistyksille maksettava tuki EI OLE POIS asiakasomistajille maksettavasta Bonuksesta, vaan kannustusohjelma antaa asiakasomistajille mahdollisuuden vaikuttaa osuuskaupan tuen jakautumiseen yhdistysten 
kesken.

RYHDY NYT KANNUSTAMAAN SE ON ILMAISTA EIKÄ VÄHENNÄ OMAN BONUKSEN MÄÄRÄÄ MUTTA AUTTAA YHDISTYSTÄ KOHTI TAVOITETTA! laughing

Näin liityt Kannustajaksi:


- Mene osoitteeseen www.kannustajat.fi
- Kirjaudu sisään omalle S-kanavalle oikeasta yläkulmasta.
- Jos sinulla ei vielä ole omaa tunnusta, voit luoda sen omilla pankkitunnuksillasi.
- Siirry osioon Omat tiedot > Vaikuta ja osallistu
- Klikkaa Vaikuta ja osallistu > Liity kannustajaksi
- Valitse tuettavien seurojen listalta Kirkonkylän koulun puolesta yhdistys
- Klikkaa > Päivitä tiedot

 

 LÄMMIN KIITOS TUESTASI!

 

 

 

 

 

KOULUN PUOLESTA ARPAJAISTEN VOITTAJAT:

(Arvonta on suoritettu 19.2.2019 Valkeakosken poliisilaitoksella ja voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti voitosta.)

1. Rukalla 4+2 huoneisto max. 7 vrk (601,00 €)
Sirkka Mäntylä
2. Talvirenkaat (360,00 €)
Anni Karonen
3. Talvirenkaat (360,00 €)
Tero Ilomäki
4. Puolapuut (259,00 €)
Tuula Rikkonen
5. Lasten synttäripaketti 10 lapselle (185,00 €)
Leena Thure
6. Partylite Hurrikaani somiste (129,00 €)
Petri Bäckman
7. Treenikurssi Personal trainerin kanssa (120,00 €)
Mia Kylén
8. Teatteriliput ja kahviliput kahdelle (108,00 €)
Saku Merenkivi
9. Teatteriliput ja kahviliput kahdelle (108,00 €)
Petri Mäkinen
10. Kosmetologin lahjakortti (100,00 €)
Pentti Vedenpää
11. Partylite Luovuus somiste (80,00 €)
Eija Mäkinen
12. Kampaajan tuotepaketti (74,00 €)
Tero Ilomäki
13. Kalevalan korvikset (69,00 €)
Jukka Heiliö
14. SantaPark pääsyliput kahdelle (68,00 €)
Aatos Karvinen
15. Partylite kynttiläsomiste (59,00 €)
Marjo Vanhanen
16. Partylite kynttiläsomiste (59,00 €)
Sakari Seppälä
17. Kosmetologin lahjakortti (50,00 €)
Tuuli Joensuu
18. Kampaajan lahjakortti (50,00 €)
Marjatta Kivistö
19. Hieronta lahjakortti (50,00 €)
Antti Hatakka
20. Hieronta lahjakortti (50,00 €)
Leena Kangaslampi
21. Tapparan paita ja pesuaine (50,00 €)
Birgit Ahlman
22. Tapparan paita ja pesuaine (50,00 €)
Miia Sillanpää
23. Touhutalon Vip-passi (50,00 €)
Päivi Mähönen
24. Touhutalon Vip-passi (50,00 €)
Merja Päivinen
25. Iittalan tuotepalkinto (50,00 €)
Pirjo Koskela
26. Mariskooli (47,50 €)
Tomas Tallqvist
27. Lahjakori 1 (45,00 €)
Heli Kirkkomäki
28. Flamingon ja Touhutalon sisäänpääsyliput 2:lle lapselle (44,00 €)
Asko Kivistö
29. Flamingon ja Touhutalon sisäänpääsyliput 2:lle lapselle (44,00 €)
Marja Karhu
30. Flamingon ja Touhutalon sisäänpääsyliput 2:lle lapselle (44,00 €)
Kalle Heinonen
31. Flamingon ja Touhutalon sisäänpääsyliput 2:lle lapselle (44,00 €)
Tarja Kouhia
32. Flamingon ja Touhutalon sisäänpääsyliput 2:lle lapselle (44,00 €)
Pentti Vihanto
33.Keilahallin ja lounaskahvilan lahjakortit (40,00 €)
Satu Leino
34. Keilahallin ja lounaskahvilan lahjakortit (40,00 €)
Heli Kirkkomäki
35. Lounaskahvilan lahjakortti ja tuotepalkinto (40,00 €)
Sinikka Leikkainen
36. Tuotepalkinto 1 (39,00 €)
Eero Vankka

37. Lahjakori 2
(35,00 €)
Timo Rupponen
38. Lahjakori 3 (35,00 €)
Eeva Kauppinen
39. Lahjakori 4 (35,00 €)
Anneli Laaksonen
40. Tuotepalkinto 2 (34,00 €)
Heikki Lehtonen

Onnea Voittajille!

Lämmin kiitos kaikille osallistujille ja lahjoittajille! laughing

Kiitos mukanaolostanne hyvän asian eteen!

 

Akaan keilahalli

Akaan Osuuspankki

Akaan Pitopalvelu www.facebook.com/akaanpitopalvelu

Akaan Rengas Oy www.akaanrengas.fi

Akaan Seutu www.akaanseutu.fi

Clas Ohlson Hämeenlinna www.kauppakeskusgoodman.fi/fi/liikkeet/clasohlson

Flamingo spa

Helmiinapuoti www.helmiinapuoti.fi

Hoitola Lumo

Ihana Olkkari www.facebook.com/IhanaOlkkari/

Iittala

Juvenes Oy www.juvenes.fi/

Kalevala-korut

K-Supermarket Akaa www.k-supermarket.fi/kaupat/akaa/

Kehon Korjaamo www.kehonkorjaamo.com

Kodin Ilo www.kodinilo.fi/

Koru & Lahjaliike Hopea-Aitta www.facebook.com/Koru-Lahjaliike-Hopea-Aitta-459682774148721/

Kylmäkosken kappeliseurakunta www.akaanseurakunta.fi/kylmakosken-kappeliseurakunta

Kylmäkosken / Urjalan apteekki www.urjalanapteekki.fi

Lounas-Kahvila kuningatar ja kuhnuri

Mariella/ Assi Maijala

Niinan liikuntapalvelut

Nina's Café Place www.facebook.com/ninascafeplace/

Parturi-Kampaamo ja Kauneuskeskus Suvi/Beauty by Katja M. www.kauneuskeskussuvi.fi/

Pöllömopo Oy www.pollomopo.com/

Risto Niilimäen mehiläistarha

Santapark

Sokos Hotelli Torni

Suomen Voimistelutuote

Särkänniemi www.sarkanniemi.fi

Tampereen teatteri

Tappara

Telttavuokraus Pouru www.telttavuokrauspouru.com

Touhutalo

Urjalan Sanomat www.urjalansanomat.fi

Äijä Hunaja Oy www.facebook.com/Äijä-Hunaja-OY-1567874906857259/

 

 

UNELMIEN KOULU- KASSI

Ihanat koulumme oppilaat ovat piirtäneet ja kommentoineet millainen heidän Unelmien koulunsa olisi 
Kassin saat omaksesi hintaan 15€. 

Kassin sisällä on Sakari Seppälän kirjoittama "Kansan perusopetusta Kylmäkosken Kirkonkylässä vuodesta 1876".

Kasseja voit ostaa ottamalla yhteyttä facebookissa Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys, sähköpostitse kirkonkylankoulunpuolesta@outlook.com tai erinäisistä tapahtumista missä olemme mukana.

 

HEIJASTIN: Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistyksen- logolla.

 

 

Heijastimen voit ostaa itsellesi ja rakkaimmillesi hintaan 5€ /kpl

Pehmoheijastin palloketjulla, logo painettu molemmille puolille.
EN 13356 sertifikaatti
Suomen työterveyslaitoksen hyväksymä heijastin.

 

 

Säännöt

1§ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 

Yhdistyksen nimi on Kirkonkylän koulun puolesta kannatusyhdistys ry ja sen kotipaikka on Akaa. 

2§ Tarkoitus ja toiminta 

Yhdistyksen tarkoituksena on säilyttää koulu Kylmäkosken taajamassa, kannatusyhdistys tulee osallistumaan suunnitteluun sekä toteutukseen ja keräämään varoja aktiivisesti uuden koulun rakentamista varten. 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: 

-osallistuu koulua koskevaan suunnitteluun, tekee selvityksiä, aloitteita ja antaa lausuntoja 
-järjestää kokouksia, kursseja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä 
-harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa 
-järjestää kylän yhteisiä tilaisuuksia 
-toimii yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa. 
-hankkii tarvittavia välineitä 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi, hankittuaan asianomaisen viranomaisen luvan: 

-järjestää rahankeräyksiä ja arpajaisia 
-järjestää myyjäisiä 
-ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja ja avustuksia 
-omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta 
-harjoittaa anniskelutoimintaa järjestämiensä tilaisuuksien yhteydessä 

3§ Jäsenet 

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 

Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. 

Varsinaiset ja kannattajajäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. 

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa. 

4§ Jäsenen oikeudet 

Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. 

5§ Jäsenen velvollisuudet 

Varsinainen jäsen on velvollinen maksamaan liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun. Kannattajajäsen on velvollinen maksamaan liittymismaksun ja vuotuisen kannattajajäsenmaksun. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä ei ole liittymismaksua eikä jäsenmaksuvelvollisuutta. 

6§ Jäsenen eroaminen 
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. 

7§ Jäsenen erottaminen 
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistyksen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai enää täytä laissa tai säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. 

8§ Hallitus 

Yhdistyksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja vähintään viisi ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä. Hallitukseen valitaan vähintään kaksi ja enintään kuusi varajäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja keskuudestaan tai ulkopuoleltaan rahastonhoitajan, sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. 

9§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen 

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. 

10§ Tilikausi 
Yhdistyksen tilikausi on 1.8. - 31.7. 

11§ Toiminnantarkastus/Tilintarkastus 
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös vahvistetaan. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kyseistä kokousta hallitukselle. 

12§ Yhdistyksen kokoukset 

Yhdistys pitää vuosittain yhden sääntömääräisen vuosikokouksen. Yhdistyksen vuosikokous pidetään elo-marraskuussa hallituksen tarkemmin määräämänä päivänä. 

Yhdistyksen kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 

1. kokouksen avaus 

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto 

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio, sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus.

8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet

9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 

13§ Päätöksentekojärjestys 
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. 

Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 

14§ Ylimääräinen kokous 
Ylimääräinen kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. 

Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. 

15§ Kokouskutsutapa 

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 7 päivää ennen kokousta 
- kirjeitse tai sähköpostitse jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen 
- yhdistyksen kotisivuilla. 

16§ Sääntöjen muuttaminen 
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. 

Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta. 

17§ Yhdistyksen purkaminen 
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. 

Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta. 

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.